Kahvila palvelee jälleen elokuussa

Ajankohtaista, Aseman palvelut
Hyvän Olon Aseman kahvilan emäntä ja isäntä hiljentävät aavistuksen tahtiaan kesän ajaksi, ja täten Juhannusaatosta alkaen kahvila on suljettuna aina elokuun alkuun asti. Silloin teitä ahkeria ja levänneitä työmatkalaisia sekä muita asiakkaita palvellaan uudella energialla mutta vähintään yhtä herkullisilla leivonnaisilla kuin tähänkin asti! Nautinnollista kesää! Kahvila palvelee asemalla jälleen elokuussa, muut aseman yrittäjät vastaanottavat kukin oman aikataulunsa mukaisesti erillisellä ajanvarauksella. Katso tarkemmat tiedot Palvelut-sivulta.
Read More

Avoimet ovet ja peräkonttikirppis Hyvän Olon Asemalla

Ajankohtaista
Vietämme Hyvän Olon Asemalla Ruusun päivää keväisissä tunnelmissa ja pidämme avoimet ovet. Yrittäjämme tarjoavat maistiaisia palveluistaan ja kahvila on avoinna aamun lisäksi poikkeuksellisesti klo 14-19. Lisäksi aseman pihalla on Jokelan Eläkkeensaajien pyörittämä konttikirppis. Iltapäivän ohjelma Nojatuolimatka Bulgariaan, Päivi Suutari, LemMa Travel House Mielikuvamatkaile Bulgariaan, jonka Ruusujen laaksosta on lähtöisin suuri osa maailman parfyymiteollisuudessa käytetystä ruusuöljystä. Kesto 15 minuuttia. Aloitukset klo 15.00 ja klo 18.00. Tutustu psykofyysiseen fysioterapiaan, Marjaana Haverinen, Tmi Rutistus 15 min tutustuminen psykofyysisen fysioterapian harjoituksiin. Mukaan mahtuu max 4 henkeä kerrallaan. Aloitukset klo 16.00, klo 16.30 ja klo 17.00. Lymfahoito tutuksi, Kaisa Hankilanoja, Lymfatassut Tule nauttimaan 15 minuutin lymfahoidosta ja rentoudu hetkeksi! Hoitoja jonotuksella ilman ajanvarausta klo 14.30-15.30 sekä 17.30-18.30 Nauti nopeasta niska-hartiahieronnasta, Jari Mikola 10 min hierontamaistiainen virkistää päivääsi. Hierontoja jonotuksella 17.30-19.00. MBB-tuokio, Tarja Ryynänen, Psykoterapiapalvelu Kehotieto…
Read More

Avajaisetuna Jokelalaisille alennus tilavuokrista huhtikuun loppuun

Ajankohtaista
Hyvän Olon Aseman tilat ovat vuokrattavissa esimerkiksi kokous- ja luentokäyttöön viikonloppuisin. Maanantaista torstaihin tilat ovat pääasiassa viikkovuokraajien käytössä. Mikäli tilatarpeesi kuitenkin ajoittuu arkipäivälle, kannattaa olla yhteydessä ja kysäistä mahdollista vapaata tilaa. Aseman avautumisen kunniaksi haluamme kannustaa paikallisia vuokraamaan tiloja käyttöönsä, joten annamme kaikille Jokelalaisille 10€ alennuksen kaikista huhtikuun loppuun mennessä tehdyistä tilavarauksista.​ Katso hinnastomme ja ole varaustiedusteluissa yhteydessä sähköpostitse info@hyvanolonasema.fi.
Read More

Hyvän Olon Asema toimii jaksamisen pysäkkinä arjen kiireen keskellä

Ajankohtaista, Aseman palvelut
Jokelan vanha rautatieasema avautuu jälleen asiakkaille Hyvän Olon Asemana. Hyvän Olon Asema tarjoaa toimitilaa hyvinvointialan yrittäjille. Lisäksi tiloja voi vuokrata jatkossa kokoustilakäyttöön sekä ja popup-toimintaan viikonloppuisin. Idea Hyvän Olon Asemasta syntyi nukarilaiselle psykoterapeutti Tarja Ryynäselle, joka on pitänyt yrityksensä, Psykoterapiapalvelu Kehotiedon, vastaanottoa Helsingissä. Hän halusi itselleen toimitilaa lähempää asuinpaikkaansa, ja samalla tarjota mahdollisuuden myös muille pienyrittäjille toimia idyllisellä asemalla. Voimansa yhdistämällä useat hyvinvointialan yrittäjät voivat tarjota entistä kattavampia palveluja isommalle asiakasjoukolle. Hyvinkään Palopurossa hostellia, sekä Jokelan läntisellä yritysalueella lounaspaikkaa pitävä Yhden Tähden Tarina, isäntäpariskuntansa Laura ja Pekka Mäkisen voimin, avaa aseman tiloihin aamukahvilan, joka on avoinna arkiaamuisin kuudesta kymmeneen. Edellä mainittujen lisäksi asemalla toimivat psykoterapeutti Sari Hakala, lymfaterapeutti Kaisa Hankilanoja (Lymfatassut), shiatsuhoitaja Jonna Huttunen (Heart Management), lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaaja Mira Mertanen (Tunne Taitosi), psykofyysinen fysioterapeutti Marjaana Haverinen (Tmi Rutistus)…
Read More