EROJA JA KIHLAUKSIA HYVÄN OLON ASEMALLA

 

Onko viisaampaa liittyä kuin yrittää aina vain selvitä yksin? Voiko hetkittäiset
tyhjän päälle jäämiset ollakin pitemmän päälle hyvä juttu? Ja mitä eroa on
ammattitoisella ihmisellä ja inhimillisyytensä häivyttävällä ammattilaisella?

 

Viime viikko merkittiin osaltani aikakirjoihin erojen ja liittymisten viikkona.
Perusrungon teemalle muodosti poikani kihlajaiset, jotka kihlapari päätti
järjestää Hyvän Olon Asemalla Jokelassa. 10 vuoden seurustelun jälkeen poika –
joka ei omien sanojensa mukaan ole uskonut avioliittoon – pyysi vaimokseen
avopuolisoaan ja sai mitä tahtoi. Tätä juhlittiin mielessämme kaikki, koska
avominiä on jo pitkään toki tuntunut perheenjäseneltä. Tuntui silti juhlalliselta
liittyä ”virallisesti” toisen jo tutuksi käyneeseen sukuun. Ja oman eksotiikkansa
tilanteelle toi sekin, että vuosien tauon jälkeen tapasin myös poikieni isän, tällä
kertaa iloisissa merkeissä.

 

 

Perhejuhlat nostavat tietenkin esiin vuosikymmenten kerroksia, hyvässä ja
pahassa. Itse en voinut välttyä muistelemasta aikaa, jolloin jäin yksinhuoltajaksi
11-, 13- ja 16-vuotiaiden poikien kanssa. Siinä kohdassa oli käyttöä niin
ammattiavulle kuin ystäville, naapureille ja kummisedillekin (ihan oikuttelevien
sähkölamppujen vaihdosta alkaen). Piti opetella ottamaan apua vastaan,
liittymään ja verkostoitumaan, jotta arki jatkuisi ja selvittäisiin.

Viime viikko palautti mieleeni tuota itsenäisyyden ja yksin pärjäämisen teemaa
kuitenkin myös muulla tavoin Asemallamme. Kävi nimittäin niin, että henkilö,
jonka varaan yrittäjäyhteisömme oli laskenut tämän syksyn markkinoinnin,
viestinnän ja juoksevien asioiden haasteet joutuikin siirtymään – ainakin
toistaiseksi – muihin tehtäviin. Ja koska traumaoloilla on tapana toistaa itseään
niin myönnän, että hetkeksi tipahdin olotiloissani 12 vuoden taa, yllätyseroon
poikieni isästä.

 

 

KOHTI YHTEISYYTTÄ – VAIKKA SITTEN VÄKISIN

Minulle ei ole edelleenkään erityisen helppoa pyytää apua, jakaa vastuuta ja
luottaa yhteishenkeen vaan ikävä kyllä nuo taidot ovat vieläkin välillä
harjoittelun alla. Siitä huolimatta kulunut runsas viikko on ollut hyvä kokemus.
Hätäkokouksen jälkeen Hyvän Olon Aseman toimijoiden rivit tuntuvatkin
yllättäen tiivistyneen ja uusia liittoja ja tukiverkkoja on syntynyt. Itselle
merkittävä on tämä blogi, jota aloittelen aiemman yksinäisen blogaamisen sijaan
nyt vuoroviikoin yhdessä Marjaanan kanssa. Hierojamme ja pariterapeuttimme
ovat alkaneet suunnitella yhteistä palstaa fb-sivullemme. Yhdessä etsimme nyt
sopivaa A-ständiä ulos ja siivousvuorommekin alkavat organisoitua. Kellään
meistä ei ole varsinaista koulutusta vaikkapa markkinointiin tai mediahommiin,
mutta juuri nyt on alkanut tuntua, että ehkä tämä yhteisöllisyyden kokemus
onkin tärkeämpää kuin täydellinen suoritus. Ehkä riittää, että olemme ihmisiä, ja
sellaisina ihan ”kyllin hyviä” myös hoitamaan Aseman käytännön asioita,
kertomaan palveluistamme ja pitämään yllä yhteyttä alueen ihmisiin.

 

”Joskus tarvitaan ero, jotta saa lahjan liittyä toisiin”

INHIMILLISIÄ IHMISIÄ AMMATTITAIDOLLA

Olen muutenkin miettinyt viime aikoina ajatusta, että mieluummin olen ihminen,
jolla on ammattitaito kuin ammattilainen, jolta puuttuu inhimillisyys. Antakaa
siis anteeksi, jos jatkossakin kuvamme ja tekstimme ovat hieman sinnepäin,
kunhan inhimillinen kohtaaminen ja ammatillinen osaamisemme on tikissä.
PS: Olemme tiimissä kannustaneet myös näkövammaista hierojaamme Jaria
tulemaan esiin omana itsenään myös fbssä. Tästä rohkaistuneena hän on tällä
viikolla julkaissut ensimmäisen itse ottamansa ”sokeakuvan” fb-sivullamme.
Jatkoa seuraa toivon mukaan niin häneltä kuin meiltä muiltakin. Eli tervetuloa
vaan jatkossakin seuraamaan miten ammattitaitoisten ihmisten
yrittäjäyhteisömme liitto kehittyy ja vahvistuu toivon mukaan lujaksi ja eläväksi Hyvän Olon Asemalla.

 

– Tarja Ryynänen