Unelmana omatahtisuus

 

Viimeiset viikot olen ollut aivan liian kiireinen. Tunnustan sen vähän nolona, koska omatahtinen elämä on ollut tavoitteenani jo vuosia. Pienten lasten kanssa eletyt ruuhkavuodet olivat monella tapaa tasapainoilua jo kahden vanhemman taloudessa saati sitten myöhemmin yhden. Asumaan oltiin asetuttu Espooseen ja sitä oli lasten koulunkäynnin ja kaverisuhteiden takia sitten mahdotonta vaihtaa vaikka tilaa oli vähän ja se oli kallista (mikä osaltaan pakotti tietynlaisiin ratkaisuihin ajan- ja rahankäytön suhteen). Elämässä joutui venymään, tekemään paljon kompromisseja ja vaikka äitiys onkin paras asia, joka kohdalleni on osunut niin omatahtisuudesta joutui kyllä tinkimään taas, taas ja taas.

 

 

Kun lapset sitten lopulta lähtivät kotoa omiin suuntiinsa niin tuli aika miettiä, että missä, kenen kanssa ja mitä tehden loppuelämää kiinnostaisi viettää. Seurasi muutto maalle, uusi avioliitto ja kolme lemmikkiä uuteen kotiin. Suurin muutos oli kuitenkin varmasti hyppääminen klo.8-16 –työelämän ulkopuolelle, psykoterapiayrittäjäksi. Aluksi tuo hyppy pelottikin, koska olin jo tottunut työyhteisöön, palkallisiin flunssapäiviin ja kesälomiin. Kuitenkin nimenomaan omatahtisuus ratkaisi lopulta päätökseni. Neljä vuotta sitten tuli lopulta olo, että tahdon nukkua aamulla pitkään, säädellä itse viikkoni sisältöä ja miettiä myös aivan itse niitä tavoitteita ja keinoja, joilla tahdon työtäni tehdä. Äitiydelle avautumisen lisäksi myös tuo päätös näyttäytyy tällä hetkellä yhtenä parhaistani. Ja kuitenkin viime aikoina on tosiaan tuntunut, että vain juoksen paikasta toiseen….. Eli jokin ei nyt täsmää.

 

MUTTA KUINKAS SITTEN KÄVIKÄÄN

Vuosi sitten aloitin VRn kanssa neuvottelut Jokelan asemarakennuksen vuokraamisesta ja tavoite oli silloin nimenomaan omatahtisuuteni lisääntyminen entisestään. Päivittäinen matkustaminen Helsinkiin – merta edemmäksi kalaan – alkoi kyllästyttää ja teki mieli etsiä vaihtoehtoja, joissa matka-aika jää vähemmäksi. Myöskään Päärautatieaseman ihmismeri ei päivittäin katseltuna enää houkuttanut vaan Jokela tuntui paitsi kotia lähellä olevana, mutta myös sympaattisena, pienenä taajamana sopivalta. Tuntui ihanalta ajatella, että oma elämä yksinkertaistuisi ja löytyisi lopultakin pysyvä paikka myös asettua tekemään työtä omatahtisuuden äärelle muidenkin kanssa. Koska vaikka pidän perustyöstäni psykoterapeuttina todella paljon niin vuosien varrella on alkanut tuntua, että pahoinvoinnin hoitamisen lisäksi kaipaan myös muuta. Ja tuo muu on ihmisten innostamista oman hyvinvoinnin hoitamiseen, läsnäolon vahvistamiseen ja sen ehkäisemiseen, että tuohon pahonvointiin ei tarvitsisi pudota. Käytännössä tavoitteeni oli siis yhä enemmän tukea myös muita kohti jokaisen omaa rytmiä ja tahtia, samalla kuin oma elämäni asettuisi entistä paremmin minun omaan rytmiin.

 

 

PALUU AAKKOSIIN

Mutta niinhän  sitä sanotaan, että ihminen päättää, mutta Jumala säätää – eli aina ei kaikki mene niin kuin Strömsössä. Jostain syystä olenkin tahtomattani joutunut tänä syksynä taas muistelemaan mitä on kun tekemistä on liikaa, ei osaa eikä aina pystykään priorisoimaan. Päivät tuntuvat käyvän lyhemmiksi ja lyhemmiksi, ensimmäiset sähköpostit tulee lähetetyksi jo ennen aamukahvia, koiralenkillä hoidan työpuheluita (koskimaiseman ihailemisen sijaan) ja vielä illalla kun mies jo huhuilee saunaan tulee vastattua ”ihan kohta, hoidan vaan tämän viestin….” Auts. No. Toisaalta tämä on ollut hyvää muistutusta kun etsin työlleni uutta suuntaa ja mietin läsnäolon, hyvinvoinnin ja tasapainon tärkeyttä. Siitä huolimatta aukko, jonka elokuussa Aseman toiminnasta lähtenyt markkinointi- ja organisointi-ihminen jätti on ollut minun arkeeni nähden liian suuri. Ja jälleen kerran olen tilanteessa, jossa pitää laittaa kännykkä pois, nostaa jalat tuolille, tyhjentää mieli ja alkaa tehdä tilaa ihan sille sisäiselle itseni kuuntelulle, joka kiireessä helposti unohtuu. Koska edelleenkin uskon, että omatahtinen elämä on pääsääntöisesti mahdollista

  • MUTTA se ei löydy vauhtia lisäämällä ja yrittämällä vastata kaikkiin ympäristön kasvaviin haasteisiin
  • SENSIJAAN oma hengitys, omat kehon aistimukset ja emootiot olisi tärkeä pysähtyä kuuntelemaan kun vauhti kasvaa liikaa
  • KOSKA sisältämme löytyy kuitenkin lopulta viisaus, joka on yhteydessä elämän pieniä tapahtumia järjestelevän ”energian” tai ”viisauden” kanssa.

 

 

KUULETKO KUTSUN?

Ensi viikolla aion vahvistaa hiljentymistä ja itseni kuuntelua jäämällä syyslomalle. Kokoonnumme kuitenkin vielä sitä ennen Aseman toimijoiden kanssa pohtimaan ratkaisua kiireen, markkinoinnin ja organisoinnin ongelmiin. Hienointa olisi, jos löytäisimme jonkun henkilön, joka voisi tulla mukaan tiimiimme ja ottaa vastuulleen tilavuokrauksia, somemainontaa ja käytännön asema-asioita. Hän voisi olla hyvinvointialan yrittäjä tai joku muu…..  Ja hyvinvointiyrittäjän kyseessä ollen voisimme sopia vuokratilajärjestelyistä samaan pakettiin.

 

 

On vaikea etukäteen sanella aivan tarkkaan, että kenen elämään tämä palanen ja Hyvän Olon Asema voisi asettua omatahtisesti ja hyvin. Mutta mitä pitempään istun villasukat jalassa ja teekuppi kädessä kynttilän ääressä niin sitä vahvemmin uskon, että se ihminen jossain on ja odottaa meidän kutsuamme.

 

JOS SINÄ OLET TUO IHMINEN – TAI JOS LUULET TUNTEVASI HÄNET – NIIN LEVITÄ TÄTÄ SANAA.  MIELELLÄNI KERRON LISÄÄ ASEMAN TEHTÄVISTÄ (NÄIN ALKUUN VAIKKA SITTEN SIELLÄ KOIRALENKILLÄKIN). Mutta tämä on tärkeää: emme etsi tänne henkilöä, jolle Asema olisi vain yksi stressaava ja kiireessä hoidettava tehtävä lisää. Omatahtisuus ja hyvä olo on tavoitteemme ja sitä tahdomme vahvistaa Asemalla päivä päivältä enemmän, niin itsessämme kuin muissakin.

 

Kuuletko siis omatahtisuuden ja Hyvän Olon Aseman kutsun? Ja tahtoisitko sinä tulla kanssamme tekemään mahdolliseksi omatahtisuuden ja hyvinvoinnin  tarjoamisen myös muille alueen asukkaille? (Laita siinä tapauksessa sähköpostia osoitteeseen tarja.ryynanen@kehotieto.fi. Ja ei, en lue sähköpostia syyslomaviikollani, mutta vastaan 100% varmasti sinulle syysloman jälkeen.)

– Tarja Ryynänen